Yhteiskuntasopimus – parempia, ei pidempiä työpäiviä

Elokuun ensimmäinen maanantai toi toivottua lisävalaistusta pääministeri Sipilän tavoitteleman yhteiskuntasopimuksen jatkoaskelmerkeistä. Paljon on parran pärinää sopimuksen ympäriltä kuulunut sen jälkeen, kun ensimmäiseen ja kaatuneeseen yritykseen pääministeri toukokuussa lähti. Hallitusohjelmaan on kirjattu, että hallitus tekee sopimuksen pohjat, jotka työmarkkinajärjestöt voivat sitten joko hyväksyä tai hylätä.  Sellaiseen sopimusmalliin ei ammattiyhdistysliike eikä varmasti työnantajapuolikaan olisi taipunut, ja siksi neuvottelujen lähtökohta on nyt paremmalla pohjalla.

Yhteiskuntasopimuksen ja siihen liittyvien palkkaratkaisujen tavoite on kuitenkin edelleen sama; vähentää yksikkötyökustannuksia 5 prosentilla ja kuroa umpeen julkisen talouden kestävyysvajetta, tuota aikamme epäjumalaa, puolella prosenttiyksiköllä. Näyttääkin siltä, että kyseessä on enemmänkin tulopoliittinen kokonaisratkaisu-  eli työmarkkinaratkaisu – kuin mikään laajapohjainen eri yhteiskunnalliset tahot mukaansa kokoava yhteiskuntasopimus. Tupoja kun ei enää saa tupoiksi sanoa niin kutsutaan niitä sitten hämärällä kiertoilmaisulla, kuten nykyään niin monesti on tapana. Julkisen talouden leikkaaminenkin on nykyään kehittämistä, joten olkoon tupo sitten yhteiskuntasopimus.

Tulevan kolmen viikon aikana työmarkkinajärjestöjen on hahmoteltava entisen valtakunnansovittelijan Juhani Saloniuksen johdolla täsmälliset tavoitteet ottaen huomioon hallituksen reunaehdot kilpailukyvyn ja muutosturvan parantamisesta. Se lisäksi on sovittava prosessista 22.8.2015 – 31.1.2017 väliseksi ajaksi sekä asialistasta. Neuvottelujen aihepiiri pitää saada siis selväksi kolmessa viikossa. Aikataulu on rakennettu vuoden 2017 alkuun, koska siihen mennessä suurin osa nykyisistä työehtosopimuksista päättyy ja silloin on mahdollista viedä sovitut muutokset alakohtaisiin sopimuksiin.

Tavoitteet ovat siis hallituksen asettamia. Hallitus myös sitten arvioi mahdollisesti sovittujen ja tehtyjen toimien vaikuttavuutta. Ja jos sopimusta ei synny tai jos siinä sovitut toimet ovat riittämättömiä, niin hallitus toteuttaa lisäleikkauksia ja veronkorotuksia yhteensä noin 1,5 miljardin arvosta vuodesta 2017 eteenpäin. Keinot sen sijaan ovat työmarkkinaosapuolten käsissä. Niistä se suurin kiista ja erimielisyys syntyykin.

Keinoista eniten esillä on ollut työajan pidentäminen 100 tunnilla vuodessa. Sen osalta ay-liike on jo selvästi ja perustellusti paaluttanut, että sellaista sopimusta ei synny jossa kaavamaisesti työaikaa pidennetään 100 tunnilla. Työajan mekaanisella pidentämisellä ei tuottavuushyppyä aikaansaada, mutta aikaansaadaan monia negatiivisia asioita niin yrityksissä kuin työntekijöiden terveydessä, jaksamisessa ja innovatiivisuudessa.

Tosiasia on myös se, että Suomessa tehdään paljon palkatonta ylityötä niin asiantuntija- kuin duunariammateissakin. Julkisen sektorin jatkuvat henkilöstövähennykset ja henkilöstömitoitusten kiristäminen sekä työntekijöiden voimakas julkisen palvelun eetos ja sitoutuminen ovat johtaneet siihen, että töitä tehdään omalla ajalla, jotta se voidaan tehdä niin hyvin kuin halutaan.

Sen lisäksi on hyvä muistaa, että työaikaa pidennettiin juuri merkittävästi eläkeiän nostolla. Samoin on hyvä hahmottaa, että työajan pidennys ilman palkkakompensaatiota on myös huima tulonsiirto työntekijöiltä työantajille ja yrityksille sekä niiden omistajille. Ja mitään takeita siitä, että tuo miljardien tulonsiirto tuo Suomeen uutta työtä ja lisäinvestointeja ei ole, eikä taida tullakaan.

Yritysjohtajien kommentit Kauppalehdessä 4.8. olivat vähän sen suuntaisia, että edes tämä sadan tunnin lisäys ei riitä. Se on hyvä alku, mutta riittämätön. Tämän lisäksi he haluaisivat ainakin arkipyhien tarkastelua, pekkaspäivistä  ja lomarahoista luopumista. Tuntuu, että realismi on täysin unohtunut ja ruokahalu kasvaa  syödessä. Suomeen ei Itä-Euroopan tai Aasian palkka- ja työehtojen tasoa tule ja siksi on haettava muita keinoja tuottavuuden ja tuloksellisuuden kehittämiseen.  Pääministeri Sipilän ilmoitus siitä, että sopimuksen ei pidäkään olla tasapuolinen lienee vain kiihdyttänyt elinkeinoelämän leikkauskiimaa.

Jäitä hattuun ja kylmää harkintaa tässä nyt kuitenkin tarvittaisiin. Selkävoitoilla ja kiristämisellä ei tuottavuushyppyä tehdä, eikä sitä tehdä palkansaajatalkoillakaan, se tehdään tasaveroisella yhteistyöllä.

Avainsanoilla: , , , ,

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *