Kodinhoitajan työ kriisissä – ratkaisuja tiedetään, löytyykö tahtoa?

Julkaistu kategoriaan Työelämä

Tieto kodinhoitajien työn raskaudesta ei pitäisi olla uutinen. Työntekijöiden sairauspäivien määrä – yli 30 päivää vuodessa – nostetaan vuosi toisensa jälkeen otsikoihin, viimeksi Helsingin Sanomissa 20.5.2017. Missä muussa ammatissa työntekijöiden sairastamisen annettaisiin jatkua puuttumatta työolosuhteisiin? Ei missään. Sairauspäivien määrä ei kerro työntekijöiden rakenteellisesta heikkoudesta tai epäonnistuneista rekrytoinneista. Eikä ongelma poistu ajan kuluessa. Yli kolmekymmentä sairauspäivää…

Lue lisää

Henkilöstömitoituksen joustavoittaminen uhkaa vanhuspalveluiden laatua

Julkaistu kategorioihin Sote, Yhteiskuntapolitiikka

Hallitus perui esityksensä vanhuspalveluiden henkilöstömitoituksen pienentämisestä. Mitoitus on siis myös jatkossa 0,5 hoitotyöntekijää asiakasta kohden vanhainkodeissa ja tehostetussa palveluasumisessa. Samalla myös päätettiin, että henkilöstömitoitukseen voidaan laskea jatkossa mukaan henkilöstöä aiempaa joustavammalla tavalla, esimerkiksi opiskelijoita. Hallituksen asettama säästötavoite pysyy ennallaan: hallitusohjelman mukaisesti henkilöstömitoituksen täsmentämisellä ja hoitajamitoitukseen laskettavan henkilöstön uudelleenmäärittelyllä haetaan julkiseen talouteen 70 miljoonan euron säästöä…

Lue lisää

Palvelujen parantamista vai heikentämistä?

Julkaistu kategorioihin Sote, Yhteiskuntapolitiikka

Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenteen uudistus vyöryy eteenpäin. Tänä keväänä järjestämis- ja itsehallintoaluelain luonnokset perusteluineen lähetetään lausunnoille lukuisille tahoille. Alueuudistukseen liittyvällä kotisivulla todetaan, että lausuntokierroksen jälkeen maamme hallitus päättää lakeja koskevasta yksityiskohtaisesta kannastaan. On siis jälleen vaikuttamisen aika. Sote-uudistuksessa on hyvä muistaa, miksi kyseinen uudistus on tarkoitus tehdä. Uudistuksen tavoitteena on kaventaa ihmisten hyvinvointi- ja terveyseroja…

Lue lisää

Isku heikko-osaisiin kostautuu tulevaisuudessa

Julkaistu kategorioihin Hallitusohjelma, Sote, Yhteiskuntapolitiikka

Uudessa hallitusohjelmassa merkillepantavaa oli julkisten palvelujen heikentäminen ja eniten avun tarpeessa olevilta leikkaaminen. Mikäli Juha Sipilän kaipaamaa yhteiskuntasopimusta ei synny, leikataan hädänalaisilta vielä lisää. Samalla heikennetään työssä jaksamista ja osaamisen kehittämistä, kun aikuiskoulutustuki muutetaan lainaperustaiseksi ja vuorotteluvapaajärjestelmä lakkautetaan. Suomen väestö ikääntyy. Huoltosuhde muuttuu entistä haastavammaksi. Nykyisiä palveluja ei vain kyetä enää turvaamaan. Rahat loppuvat, lainaamme…

Lue lisää

Vanhusten hoiva ja hoito on ammattilaisten työtä

Julkaistu kategorioihin Puheenjohtajalta, Yhteiskuntapolitiikka

Aikanaan sanottiin, että suomalaisen lähin omainen on viranomainen. Tulevaisuudessa voi olla niin, että vanhuksen lähin ja viimeinen omainen on postimies. Espoossa on nimittäin alkamassa kokeilu, jossa Postin työntekijät eivät vain kuljeta kotipalvelun asiakkaina olevilla vanhuksille ruokaa vaan myös lämmittävät sen ja laittavat esille. Myös seurustelua ja kevyttä kodinhoitoa on visioitu postilaisten tehtäväksi. Vanhusten kotihoivaan tuntuu…

Lue lisää

Hoivaa kiireellä vai kiitoksella?

Julkaistu kategoriaan Sote

Työsuojeluvaltuutettuna olen päässyt seuraamaan kotihoidon tilanteen muuttumista. Tuntuu, että joka vuosi tilanne vain pahenee. Kotihoidon työntekijät saavat osakseen muun muassa haukkumista, potkimista, lyömistä, puremista. Uhkatilanteiden määrä ainakin meillä Jyväskylässä on noussut huimasti ja tuntuu, että ollaan hieman kädettömiä tämän asian edessä. Asiaa pidetään kyllä esillä juhlapuheissa, kotihoitoa teoriassa arvostetaan, mutta se arvostus ei näy tukena…

Lue lisää

Arkisista askareista iloa hoiva-alan työhön

Julkaistu kategoriaan Sote

Kehitysvammaisten asumisessa puhaltavat uudet tuulet. Kun aiemmin kehitysvammaisten asumispalvelut pidettiin saman katon alla tuki- ja osaamispalvelujen kanssa, nykyään nämä palvelut pidetään erillään. Samalla perinteiset kehitysvammalaitokset ovat vuosien varrella eriytyneet pienemmiksi asumisyksiköiksi. Kenen parasta muutoksessa on ajateltu? Onko hyöty kehitysvammaisilla henkilöillä, työntekijöillä vai hallinnolla? Seuraavien kolmen vuoden ajan JHL keskittyy sote-alan ammatteihin. Kehitysvamma-alan ohella tänä vuonna…

Lue lisää

Että saisi asua kotona elämänsä loppuun asti

Julkaistu kategorioihin Sote, Yhteiskuntapolitiikka

Monen ikäihmisen unelma olisi saada asua kotona mahdollisimman pitkään, ehkä jopa välttää laitoshoito kokonaan. Mutta millä tolalla kotihoito tällä hetkellä on? Tästä tärkeästä aiheesta, vanhusten kotihoidosta, oli mielenkiintoinen artikkeli viime sunnuntain Helsingin Sanomissa. Kun ihminen ikääntyy, hän usein kaipaa yhä enemmän turvallisuuden tunnetta ympärilleen. Että kotona käy joku luotettava, kun omat hoksottimet eivät enää pelaa…

Lue lisää