työpaikkoja

Kuinka niitä työpaikkoja oikein syntyy?

Julkaistu kategoriaan Työelämä

Muistan hyvin sen tunteen, kun sain ensimmäisen kesätyöpaikkani. Pääsin suureen kauppapuutarhaan keräämään kasvihuoneista kurkkuja ja tomaatteja. Ensimmäisenä päivänä opin, että kasvihuone on kesällä kuuma paikka. Kun syksyllä alkoi koulu, olin oppinut paljon muutakin. Tiesin, että työmaalla ei lorvailla tyhjän panttina, vaan kaikki kypsät vihannekset pitää saada auton kyytiin ja tukkukaupan varastoon. Sieltä ne lähtivät kauppojen…

Lue lisää
Suomen malli, ostovoima, talous

Suomen palkkamalli tarvitsee kaikkia toimialoja

Julkaistu kategorioihin Puheenjohtajalta, Yhteiskuntapolitiikka

Pääministeri Sipilä lähti vuonna 2015 hakemaan mallia yhteiskuntasopimuksesta, jolla työmarkkinaosapuolet sopisivat yhdessä keskeiset tavoitteet yhteiskuntarauhan säilyttämiseksi. Karkauspäivänä 2016 vihdoin kaikkien pakkolakiepisodien jälkeen syntyi yhteinen yhteiskuntasopimus, kilpailukykysopimus. Pian sen jälkeen työmarkkinakeskusjärjestöt sopivat hallituksen pyynnöstä, että tulevia neuvottelukierroksia varten ruvetaan rakentamaan Suomen mallia. Suomen malli tarkoittaa toimintatapaa, jolla työ- ja virkaehtosopimuksissa jatkossa sovitaan palkankorotuksista siten, että työntekijä-…

Lue lisää

Oikeudenmukaisuutta ja yhteistyökykyä vuodelle 2017

Julkaistu kategoriaan Puheenjohtajalta

Joulunaika ja uusi vuosi ovat hetkiä, jolloin ihminen kokee toivetta paremmasta. Uusi sivu elämästä on avautumassa ilman merkintöjä päätetystä tai tehdystä. On mahdollisuus luvata tai olla lupaamatta. Mutta kuitenkin mieli pyörii mahdollisuuksien ympärillä. Elämä on hyvien toiveiden, uskon ja rakkauden kyllästämä. Minua on viime vuodesta saakka puhutellut vahvasti Raamatun sanoma siitä, miten rakkaus on kärsivällinen,…

Lue lisää

Hyvä, paha vapaakauppa?

Julkaistu kategorioihin Puheenjohtajalta, Yhteiskuntapolitiikka

Suomalaisten jo hiljentyessä kauan kaivatun kesäloman viettoon ei muualla EU:ssa levätä. Juhannuksena saatu Ison-Britannian kansanäänestyksen tulos EU-eron puolesta herättää epätietoisuutta, ja asiantuntija-arviot sen vaikutuksista poikkeavat toisistaan. Samaan aikaan EU:n neuvottelemiin vapaakauppasopimuksiin kohdistuu suuria tunteita ja yhä voimakkaampaa vastarintaa. Euroopan ay-liikkeen ja kansalaisjärjestöjen piirissä on pitkin matkaa oltu huolissaan sopimusten vaikutuksista muun muassa julkisiin palveluihin, kansallisen…

Lue lisää

Kiky syntyi – Suomi nousuun?

Julkaistu kategorioihin Hallitusohjelma, Yhteiskuntapolitiikka, Yhteiskuntasopimus

Monipolvinen ja palkansaajanäkökulmasta tuskallinen prosessi kilpailukykysopimuksen (”kiky”) aikaansaamiseksi saavutti päätepisteensä perjantaina 10. kesäkuuta, kun Metalliliiton valtuustokin hyväksyi sen mukaiset ratkaisut. Sopimus kattaa nyt riittävällä laajuudella Suomen työmarkkinat. Kuten moneen kertaan on todettu, palkansaajat tekivät ennenäkemättömän suuren vastaantulon myöntymällä työehtojen heikentämiseen. Erityisen suuren uhrauksen tekivät lomarahan leikkauksen muodossa julkisen sektorin palkansaajat. Raskasta ratkaisussa on työehtojen heikentämisen…

Lue lisää

Grå ekonomi: Maximal vinst till varje pris

Julkaistu kategorioihin Svenska, Yhteiskuntapolitiikka

Har du någonsin ägnat dig åt skatteplanering? Tänkte väl det. Skatteplanering i sig är inte olagligt. Det är helt naturligt att utnyttja de möjligheter som finns för att betala mindre skatt. Avdragningar för arbetsresor eller köksrenoveringar är ändå något helt annat än den regelrätta smitning som multinationella bolag ägnar sig åt då de gömmer undan…

Lue lisää

Kellot soivat sinulle, minulle ja meille!

Julkaistu kategoriaan Yhteiskuntapolitiikka

Meidän jokaisen olisi hyvä pysähtyä miettimään hetkeksi sitä, minkälaisessa yhteiskunnassa haluamme elää tulevaisuudessa. Haluatko yhteiskunnan, jossa valtaosan rooli on tuottaa pienelle eliitille ja hyväosaisille rahaa ja hyvinvointia? Saat itse siitä niin pienen osan, että joudut ehkä tekemään kahta työtä selvitäksesi ja pitääksesi huolta perheestäsi. Jos kuulostaa hyvältä, äänestä ja tue niitä, joille pääoma on arvokkaampi…

Lue lisää

Kun politiikka hyökkäsi työmarkkinoille 

Julkaistu kategorioihin Yhteiskuntapolitiikka, Yleinen

Heti alkuun on tuotettava pettymys niille, jotka otsikon perusteella odottavat itsetutkiskelua tai puolustuspuhetta politiikasta ammattiliitoissa. Viimeisen vuoden aikana todellisen politikoinnin ongelman työmarkkinoille on tuonut EK:n ja Suomen Yrittäjien poliittinen lapsi, Sipilän perusporvarihallitus. Maan hallitus otti heti hallitusohjelmastaan alkaen käyttöön länsieurooppalaisessa viitekehyksessä lähes ennennäkemättömän radikaalin lähestymistavan työmarkkinoiden ohjaukseen ja rymisteli isännän ottein työnantajien ja työntekijöiden pöytään….

Lue lisää

Sote tarvitsee oman Lonka-sopimuksensa

Julkaistu kategorioihin Puheenjohtajalta, Sote, Yhteiskuntapolitiikka

Sipilän hallitus päätti järjestää sosiaali- ja terveyspalvelut laajan valinnanvapauden ja laajan yhtiöittämisen kautta. Sen seurauksena sosiaali- ja terveydenhuollon järjestäminen ja tuottaminen muuttuvat tavalla, jota ei ennen Suomessa ole koettu. Valittuun malliin liittyy monia epävarmuuksia, kysymyksiä ja ongelmia alkaen palvelujen laadusta ja kustannusten hallinnasta ja päätyen voittojen valumiseen veroparatiiseihin. Henkilöstöasioiden valmistelu sotessa on sujunut paremmin kuin…

Lue lisää

Ei veronkiertäjiä sote-tuottajiksi!

Julkaistu kategorioihin Sote, Yhteiskuntapolitiikka

Hallitus haluaa yhtiöittää sote-palvelut, ja alistaa ne markkinoiden armoille. Vaikuttaa siltä kuin julkinen palvelu olisi hallitukselle häpeätahra ja yksityinen taas jotakin ”käsittämättömän fantastista”. Tämä harhainen näkemys osoittaa sen, että hallituksella ei ole ymmärrystä siitä, kuinka useimmat Suomen kansalaiset maksavat jopa mielellään veroja yhteisten palvelujen rahoittamiseksi. Julkiset palvelut yksinkertaisesti kuuluvat kaikille, eivät siis markkinoiden käsiin. Kansalaisten…

Lue lisää