työpaikkoja

Kuinka niitä työpaikkoja oikein syntyy?

Muistan hyvin sen tunteen, kun sain ensimmäisen kesätyöpaikkani. Pääsin suureen kauppapuutarhaan keräämään kasvihuoneista kurkkuja ja tomaatteja. Ensimmäisenä päivänä opin, että kasvihuone on kesällä kuuma paikka. Kun syksyllä alkoi koulu, olin oppinut paljon muutakin. Tiesin, että työmaalla ei lorvailla tyhjän panttina, vaan kaikki kypsät vihannekset pitää saada auton kyytiin ja tukkukaupan varastoon. Sieltä ne lähtivät kauppojen hyllyille ja edelleen ihmisten ruokapöytiin. Työpanoksestani jäi ilmeisesti firmalle voittoa, koska pääsin töihin myös seuraavana kesänä.

Pääsin töihin kasvihuoneelle, koska yrittäjä oli arvioinut, kuinka monta tonnia vihanneksia kesällä kypsyy, ja montako markkaa tukkuliike niistä maksaa. Viisas yrittäjä laskeskeli keväällä, montako käsiparia keräämiseen tarvitaan, ja millaista tuntipalkkaa kerääjille kannattaa maksaa. Yhtälö näytti, että työllistymisen kynnys ylittyy.

Noin yksikertaista on työpaikkojen synty. Asiaa ei tarvitse liikaa monimutkaistaa. Yksikään yrittäjä ei ota uusia ihmisiä töihin sen vuoksi, että hän kuulee pääministerin kertovan TV-uutisissa, kuinka Suomen kansantalouden kustannuskilpailukyky suhteellisilla työyksikkökustannuksilla mitattuna on noussut verrattuna tärkeimpiin kilpailijamaihin. Tämä lausahdus ei saa yhtään yrittäjää palkkaaman lisää työväkeä.

Poliitikkojen työllistämispuheet askartelevat kansantalouden tunnusluvuissa. Puheista saa sellaisen kuvan, että työpaikkoja alkaa automaattisesti syntyä, kun tietyt talouden tilaa kuvaavat käyrät kiipeävät tarpeeksi korkealle. Työmarkkinoilla ja yhteiskunnassa ei ole näin selviä automaatteja. Asiat eivät etene luonnonlakien määräämillä tavoilla niin kuin kemiassa ja fysiikassa. Sen vuoksi olen aina epäuskoinen, jos jonkin poliittisen päätöksen vaikutusarvioissa sanotaan, että tällä päätöksellä luodaan 50 000 uutta työpaikkaa.

Metallialan yrittäjä Etelä-Pohjanmaalla palkkaa uusia hitsareita töihin, jos firman valmistamia tikapuita ja peräkärryjä kaivataan markkinoille lisää. Jos yrittäjä haluaa firmastaan lisää tuottoja, hänen kannattaa tällaisessa tilanteessa ottaa lisää väkeä töihin. Jos yrittäjä ei tällaisessa tilanteessa uskalla tai halua laajentaa toimintaansa, asiat ovat pielessä ja asenne on väärä.

Palkat ovat hyvin oleellinen osa kaikkien työnantajien menoja. Palkkamenojen roolia kaikkien muiden menojen rinnalla ei kuitenkaan pidä vääristellä. Yritys ei voi laskea tulevaisuuttaan ja menestystään sen varaan, että se maksaa huonoa palkkaa. Tulevaisuus ja menestys riippuvat hyvistä ja haluttavista tuotteista. Esimerkiksi BMW, AUDI ja Mercedes-Benz ovat kalliita ja arvostettuja autoja. Niitä ostetaan, vaikka halvempiakin merkkejä on tarjolla. Kauppa käy koska autot ovat laadukkaita, arvostettuja ja moni haaveilee sellaisen ostamisesta. Näiden automerkkien menestys ei perustu siihen, että niiden tehtailla maksettaisiin huonoa palkkaa.

Tilastomiehenä piirrän joka päivä kansantalouden käyriä ja tutkin talouden tunnuslukuja. Niillä kaikilla on arvonsa ja oma tärkeä viestinsä. Työkaluina ja apuvälineinä ne ovat tärkeitä, mutta työpaikkojen syntyä ne eivät osaa varmuudella kertoa. Työpaikkoja tulee kun yritysmaailma kehittää hyviä tuotteita markkinoille, ja myy niitä tehokkaasti kotimaahan ja kauemmaksi. Siitä hyötyy myös julkisen sektorin talous, ja kunnatkin voivat rekrytoida kipeästi kaipaamaansa uutta työvoimaa.

***
Jorma Peussan blogikirjoitus on JHL:läinen näkökulma Valtiovarainministeriön Uutta työtä -kampanjaan, jossa pohditaan, miten Suomeen saadaan työpaikkoja. Twitterissä keskusteluun voi osallistua aihetunnisteella #uuttatyötä.

Kuva: Jarno Mela / Lehtikuva

Avainsanoilla: , ,

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *