Kodinhoitajan työ kriisissä – ratkaisuja tiedetään, löytyykö tahtoa?

Tieto kodinhoitajien työn raskaudesta ei pitäisi olla uutinen. Työntekijöiden sairauspäivien määrä – yli 30 päivää vuodessa – nostetaan vuosi toisensa jälkeen otsikoihin, viimeksi Helsingin Sanomissa 20.5.2017. Missä muussa ammatissa työntekijöiden sairastamisen annettaisiin jatkua puuttumatta työolosuhteisiin? Ei missään.

Sairauspäivien määrä ei kerro työntekijöiden rakenteellisesta heikkoudesta tai epäonnistuneista rekrytoinneista. Eikä ongelma poistu ajan kuluessa. Yli kolmekymmentä sairauspäivää vuodessa tarkoittaa karkeasti sitä, että joka kuudes tai seitsemäs työntekijä palkataan sijaistamaan sairastuneita. Ennenaikaiset työkyvyttömyyseläkkeet miljoonaluokan kustannuksineen upotetaan työnantajan tilinpäätöstietoihin itsestään selvinä kustannuserinä. Euroina laskettuna työolojen korjaamatta jättäminen maksaa vuosittain keskikokoiselle kuntatyönantajalle miljoonia.

Kyse on työsuojeluongelman ratkaisemisesta, joka on työturvallisuuslain perusteella työnantajan vastuulla. Miksei mitään tehdä, vaikka jokainen kodinhoitajia palkkaava työnantaja ja esimies tunnistavat tilanteen? Työn määrä ja kuormitus ovat liian suuria. Työtapaturmiin ja väkivaltatilanteisiin ei tartuta, vaikka tapaturmatilastot puhuvat karua kieltään. Eettiseen kuormitukseen ei myöskään reagoida, vaikka tuskin kukaan meistä haluaisi jättää vanhusta riittämättömästi autettuna kotiinsa. Niinpä kodinhoitajakin käyttää ruokataukonsa tavallisesti turvatakseen asiakkaan ruokailun.

On hieno tavoite, että jokaisella vanhuksella on itsemääräämisoikeus ja ihmisarvoinen elämä kotonaan kotiin saatavan avun turvin. Tämä ei kuitenkaan toteudu nykyisin resurssein. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tuore tutkimus (11.4.2017) paljastaa kotihoidossa olevan päivittäin keskimäärin 3000 asiakasta enemmän kuin kaksi vuotta sitten. Kotihoidon työntekijöiden määrä oli silti vähentynyt yli 400 henkilöllä. Samaan aikaan asiakkaiden hoitoisuus eli määrällinen ja laadullinen hoidon tarve on jatkanut kasvuaan ympärivuorokautisten hoitopaikkojen vähentyessä 2800:lla.

Ratkaisuja tilanteen korjaamiseen löytyy helpostikin, kun halutaan. Sijoittamalla sairauspoissaoloihin, tapaturmakustannuksiin ja työkyvyttömyyseläkkeisiin käytettävät rahat muutaman vuoden takaisinmaksuviiveellä henkilöstön työolojen parantamiseen, huononemisen kierre saadaan katkaistua ja työoloja parannettua. Alkuun päästään huolehtimalla vaikka kymmenen tärkeintä asiaa kuntoon:

1) Muutetaan hoitajamitoitusta ja lisätään asiakaskäynteihin käytettävää aikaa
2) Kevennetään työtä tekemällä parityötä
3) Palkataan lisää työntekijöitä
4) Huolehditaan työvälineet kuntoon – työasut, suojaimet, ym.
5) Järjestetään kodinhoitajien autoihin pysäköintilupa asiakkaiden kotien lähelle
6) Otetaan käyttöön nopeita ja helppokäyttöisiä digitaalisia raportointitapoja
7) Järjestetään säännöllistä täsmäkoulutusta kodinhoidon erityiskysymyksiin kuten asiakkaan kohtaamiseen ja väkivallan uhkaan
8) Huolehditaan lakisääteisten ruokataukojen pitämisestä
9) Käytetään aikaa työyhteisön kehittämiseen
10) Vahvistetaan yhteisön ja jokaisen omia voimavaroja.

Avainsanoilla: , , , ,

3 kommenttia artikkeliin “Kodinhoitajan työ kriisissä – ratkaisuja tiedetään, löytyykö tahtoa?

  1. Minäkin lähtisin vielä hoitamaan olen eläkkeellä oleva lähihoitaja…mutta en varmaan enää niistä laskutehtävistä läpi mitä vaaditaan.Mutta itse fyysisesti ja henkisesti olen kunnossa.ja mieli tekisi taas kunnon töihin Rakastin työtä mitä tein vanhusten kanssa.

  2. Seuraan tutun vanhuksen tilannetta. Vanhuksella virtsatietulehdus, mutta ei saa lääkkeitä koska lääkäri ei ole paikalla koko viikkoon. Vanhuksella käy ystävä pari kertaa viikossa ja siellä ollessaan käy kotipalvelun työntekijä siis käy, mutta ei tee mitään vanhuksen kotona.Näin on tapahtunut useamman kerran. Vanhus ei uskalla valittaa, koska uskoo palvelun huononevan entisestään.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *