Isku heikko-osaisiin kostautuu tulevaisuudessa

Uudessa hallitusohjelmassa merkillepantavaa oli julkisten palvelujen heikentäminen ja eniten avun tarpeessa olevilta leikkaaminen. Mikäli Juha Sipilän kaipaamaa yhteiskuntasopimusta ei synny, leikataan hädänalaisilta vielä lisää. Samalla heikennetään työssä jaksamista ja osaamisen kehittämistä, kun aikuiskoulutustuki muutetaan lainaperustaiseksi ja vuorotteluvapaajärjestelmä lakkautetaan.

Suomen väestö ikääntyy. Huoltosuhde muuttuu entistä haastavammaksi. Nykyisiä palveluja ei vain kyetä enää turvaamaan. Rahat loppuvat, lainaamme jo liiaksi tulevilta sukupolvilta. Tällaista puhetta kuuluu yhä enemmän, yhä useamman ihmisen suusta. Mediassa ja politiikassa luodaan kuvaa, jonka mukaan olemme vararikon partaalla. Huolestuttavaa tässä puheessa on se, että sitä pidetään totuutena eikä ideologiana.

Ei ole pieni kysymys, onko yli kolmevuotiaiden muodostamassa päiväkotiryhmässä yhtä aikuista kohden seitsemän vai kahdeksan lasta. Kolmen aikuisen muodostamassa ryhmässä lasten lukumäärä pomppaa kahdestakymmenestä yhdestä kahteenkymmeneen neljään. Samalla subjektiivinen oikeus päivähoitoon puolitetaan ja joissakin tapauksissa jopa poistetaan kokonaan. Tämä tarkoittaa sitä, että lapsi saa entistä vähemmän huomiota häntä varten olevalta aikuiselta. Hämäräksi jää myös, miten työttömänä oleva vanhempi voi aktiivisesti hakea työtä, mikäli hänellä on puolipäiväinen hoitovastuu lapsesta, kun subjektiivista päivähoito-oikeutta ei tällaisessa tapauksessa ole.

Kun indeksit jäädytetään erilaisilta sosiaalietuuksilta, se tarkoittaa suoraan sitä, että tuen määrä itse asiassa pienenee vuosittain. Suurikaan lohtu ei ole, että ansioverotusta kevennetään yhteiskuntasopimuksen syntyessä. Jonkinlainen oikeudenmukaisuusajattelu lienee tässä taustalla: kun tekee työtä, on oikeus saada enemmän rahaa käteen kuin mitä nyt saa. Jos ei tee työtä, on otettava se minkä saa. Kuitenkin tämä ajatus jättää huomiotta ne, jotka haluaisivat tehdä työtä, mutta eivät sitä saa, samoin kuin ne 90-luvun laman lapset, jotka tänä päivänä 5–7 henkilön päivätahdilla syrjäytyvät työelämästä pääasiassa mielenterveyssyistä.

On laskettu, että jokainen syrjäytynyt nuori maksaa elämänsä aikana valtiolle 1,2 miljoonaa euroa. On äärimmäisen huolestuttavaa, jos nyt otetaan käyttöön samanlaiset työkalut: leikataan niiltä, jotka eivät kykene itseään puolustamaan. Lapsi ei valitse vanhempiaan eikä niitä olosuhteita, joissa elää. Jo tällä hetkellä maassamme on lapsia, jotka lastensuojelun asiantuntijoiden kertoman perusteella syövät nälkäänsä wc-paperia. Kouluissa työskentelevät kertovat lasten nälästä maanantaiaamuisin. Valitettavasti kyseessä ei ole oppimisen nälkä.

Toinen puolustuskyvytön ihmisryhmä ovat vanhukset. Tälläkin hetkellä kuulemme kotihoidossa työskentelevien hätähuutoja, joiden mukaan aikaa jokaisen vanhuksen luona oloon on vain ehkä varttitunti. Siinä ajassa pitää hoitaa kaikki välttämättömimmät toimenpiteet, joihin ei lukeudu esimerkiksi hampaiden harjaus tai suun tarkistus. Jokaiselle päättäjälle pitäisi näyttää kuvia, miltä sellaisessa suussa näyttää, jota ei ole pesty vuosiin.

Sellaistakin on kuulunut, että kotihoidossa työskentelevä on löytänyt kierroksellansa sairauskohtauksen saaneen vanhuksen. Esimies on tämän työntekijän komentanut jatkamaan kierrosta, onhan ambulanssi jo tulossa. Ennen vanhaan sitä kutsuttiin heitteillejätöksi, nykyään puhutaan kaiketi työn tuottavuudesta.

Kun hoitajamitoitusta aiotaan nyt väljentää, lähdetään hoivaa leikkaamaan juuri niiltä, jotka eivät ehkä koskaan pääse ulos, ja joilla pelkkä pesulle pääsykin voi kestää välillä kaksikin viikkoa. Hoitajat uupuvat työtaakkansa alle, pesevät vanhuksia kylmillä pesulapuilla ja joutuvat syöttämään jäähtynyttä ruokaa. Inhimilliseen kohtaamiseen, kosketukseen ja kuulumisten vaihtoon ei ole aikaa. Voiko siitä syyttää vaativaa vanhustyötä tekeviä? He tekevät paineisissa oloissa raskasta työtä, ja työtaakka tulee nyt kasvamaan entisestään, jos tulevan hallituksen kaavailut menevät läpi.

Haluammeko hyväksyä sen, että elämän viimeiset vuodet tulevat olemaan nöyryyttävät ja arvottomat?

Alexander Stubb totesi sunnuntaina järjestetyssä tiedotustilaisuudessa, että kokonaisuudessa on tavoitteena se, että Suomi olisi maailman paras maa syntyä, elää ja kuolla. Hallitusohjelman seurauksena mielessä on vain yksi ajatus: jospa luopuisimme korulauseista, jotta tuohon sloganiin ei tarvitsisi lisätä perään sanaa ”nuorena”.

 

Avainsanoilla: , , , , ,

4 kommenttia artikkeliin “Isku heikko-osaisiin kostautuu tulevaisuudessa

  1. ”Huolestuttavaa tässä puheessa on se, että sitä pidetään totuutena eikä ideologiana.” Ei pahalla, mutta minusta tässä kirjoituksessaan Marjut Manka on enemmän ideologian kuin totuuden asialla. Muutama tilastofakta ja sen jälkeen tuttua tulkintaa vuosikymmenten varrelta.

  2. Marjut Manka ei mielestäni ole kirjoituksessaan ideologian asialla, jos blogissa kerrotaan hoiva- ja hoitotyössä vastaan tulevista asioista: kiireestä, riittämättömyyden tunteesta ja henkisestä kuormituksesta. Totuutta, jonka kohtaavat valitettavan moni sosiaali- ja terveysalan työntekijä.

  3. Hei!

    Kiitos palautteesta ja kiva juttu, että blogimerkintääni on luettu. Mitä tulee tuohon talousajatteluun (”lainaammeko jo nyt liikaa lapsiltamme”), niin esimerkiksi Tampereen yliopiston taloustieteen professori Matti Tuomala on kritisoinut menoleikkauksia: http://yle.fi/uutiset/professori_johtavat_poliitikot_hyvaksyneet_kritiikitta_ministerion_nakemyksen_sopeutustarpeesta/7980204

    Mitä tulee muihin esimerkkeihini, niin kaikki on totta ja kentältä kuultua.

    Se, mihin tekstissäni koetin kiinnittää huomiota, oli että onko todellakin järkevää lainata tulevilta sukupolvilta säästämällä lapsiperheiden palveluista: keskeisinä esimerkkeinä juuri varhaiskasvatus ja lapsilisät, joiden heikennykset iskevät heikoimmilla oleviin ensimmäisenä. Eli teemmekö taas samalla tavalla kuin 90-luvun lamassa, jonka hoidon seurauksena huono-osaisuus alkoi tutkitusti kasautua entistä kiivaammin yksille ja samoille ihmisille?

    Ideologiat ja arvot sinänsä ovat kyllä mielenkiintoisia, ja mielestäni yhteiskunnassa niistä pitäisi keskustella enemmänkin.

    Ystävällisesti tervehtii
    Marjut M.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *